lauantai 31. joulukuuta 2016

Väkertäjän käsityövuosi 2016 ja lankalaihistelun lopputulos


Istahdin aamun hämärinä tunteina vähän neulomaan ja aloin miettiä pian taakse jäävää vuotta.. Aloin miettiä omaa käsityövuottani ja ensin unenpöpperössä ajattelin ettei siitä ole kyllä mitään kirjoittamista! Kun otin toisen kupposen kahvia ja tuumailin asiaa uudestaam, huomasin että kirjoittamistahan on paljon! Juuri tänä kuluneena vuonna olen tehnyt ja oppinut niiiiin paljon uutta! Ennen vuotta 2016 neuloin aikalailla vain perusvillasukkia.. Ei, perusvillasukissa ei ole mitään vikaa! Olen kuitenkin tyytyväinen että tänä vuonna olen uskaltautunut astumaan pois sieltä mukavuusalueeltani.. Tänä vuonna olen väkertänyt elämäni ensimmäiset palmikkosukat, pitsisukat ja kirjoneulehirviökin on selätetty!! Kirjoneuleesta minulla on kyllä vielä varmasti paljon opittavaa mutta ensi vuonna aion syventyä siihen paremmin.  


Olen myös väkertänyt tänä vuonna muutakin kuin vain villasukkia.. Elämäni ensimmäisen neulotun villapaidan ja housut! Säärystimet, jotka olivat ihan itse suunnittelemani kaiken lisäksi! Siinäpä onkin taas yksi juttu missä olen astunut mukavuusalueeltani.. Ennen minulla piti olla aina valmis tarkka ohje ennenkuin ukaltauduin tarttumaan puikkoihin.. Tänä vuonna olen huomannut senkin että kaikkea kivaa syntyy kun uskaltaa itse alkaa suttailemaan ruutupaperille erilaisia kuvioita tai yhdistelee jo valmiita kuvioita..  Ja tottakai niitä muistilippusia ja lappusia joihin merkittiin ennen suunnilleen jokainen silmukka joka oli neulottu.. Nykyään laitan muistilappuselle vain tärkeimmät muistiinpanot kyseisestä neuleesta.. Vaikka kyllä niitä muistilappuja silti on edelleen ihan liikaa :D  


Useisiin ihaniin ja inspiroiviin haasteisiin olen ottanut osaa ja vaikka useimmat eivät ole päättyneet niin voitokkaasti niin se on sitä elämää ja siksi niitä kutsutaan haasteiksi ;D Olen oppinut myös arvostamaan taitoani enemmän kuin ennen.. Saatan yhtäkkiä neuloessani katsoa väkertämääni työtä ja ihmetellä mitä ihminen voikaan saada aikaan ihan vain langalla jota kieputellaan puikoilla! Aivan mahtavaa!


Lankalaihiskin on saatu päätökseensä.. Tavoitteenani oli laihduttaa lankavarastoani 2000g.. Viimeisten laskutoimitusten jälkeen tulos oli -2001g!! Sepä oli vallan hilkulla mutta läpi meni!! Sitten taas toisaalta,aina välillä kaappien kätköistä putkahtelee esiin lankakätköjä jotka on sinne tungettu ennen tämän vuoden lankalaihista.. Näitä en en ole laskenut mitenkään tämän vuoden lankalaihikseen koska ne ovat jo kuuluneet lankavarastooni, en vaan muistanut niiden olemassaoloa.. Eli vaikka olen vähentänyt varastoa sen kaksi kiloa saattaa minulla silti olla lankaa enemmän kuin laihista aloittaessa.. Kylläpä se selviää kun taas kaivelen kaikki lankanöttöset punnitukseen :D 

Korusia on tullut tänä vuonna väkerrettyä hurjan vähän.. Inspis niiden väkertämiseen on ollut täysin hukassa! Jospa se sieltä löytyy vielä joskus.. Työkaverinikin sen sanoi keskinkertaisuus tappaa ja sitähän se olisi ilman inspistä


Vuoteen 2017 lähden puhtaalta pöydältä, tai hyllyltä.. ;D Kaikki 2016 keskeneräiset työt on purettu lukuunottamatta JyJy2017 sukkia jotka aloitin joulun jälkeen.. 

Huomenna tämä pieni blogini täyttää kokonaisen vuoden! Jää nähtäväksi mitä kivaa sen kunniaksi keksitään ;)  

On tullut aika kiittää tästä vuodesta miun ihania neuletsemppaajia.. Äitini kanssa puhelin käy välillä niin kuumana neulekysymysten äärellä että korvia polttaa! Kaisa ja Katja, ihanat kanssaneulojat, ensi vuonna sitte se neulemiitinki! Siskolleni, villasukkahullulle, joka pitää puikkoni kilisemässä ;D Isääni kiitän kärsivällisyydestä! Hän on odottanut neulottua slipoveria jo useamman vuoden ja odottaa edelleen.. Ehkä yllätän hänet tänä vuonna :D Miehelleni joka jaksaa vastata kysymyksiini "mikähän riipus tai helmi tähän sopisi" vaikka hän tietää että harvemmin oikeasti teen sen mukaan mitä hän sanoo :D <3 Kiitoksia myös kaikille väkertelyjeni tilaajille ja niille joita olen saanut väkertelyilläni lahjoa..

 Kiitoksia myös sinulle kun eksyit lukemaan pientä väkertelyblogiani ja onnellista uutta vuotta 2017! Toivottavasti palaamme myös ensi vuonna <3

perjantai 30. joulukuuta 2016

Tonttu ei vaan saa unta..

Joulu tuli ja meni.. Mikä siinä onkin että joka vuosi se pääsee yllättämään ja aika uhkaa loppua kesken?! Vaikka sitä on ollut kokonainen vuosi ;D Jostain syystä tänä jouluna oli joulumieli jossain ihan hukkapiilossa.. Olisiko sitten johtunut siitä että takana on aika rankka syksy ja univelkaa oli kertynyt aikamoiset kasat.. Facebookia selaillessa törmäsin mitä ihanimpiin jouluisiin ideoihin jotka olisin kaikki halunnut toteuttaa mutta kun se aika!! Ei vaan ollut.. No jospa ensi jouluksi sitten ;D Joulukortit sentään väkersin itse samalla kun katselin joulutarinaa..Siitä on tullut sellainen väkertelyperinne..Ei joulukortteja ilman joulutarinaa! 


Ensimmäisen joululahjan teinkin jo tammikuussa mutta kun se ei auta että se yksi lahja on hyvissä ajoin valmis kun marraskuun lopussa huomasin että työn ohessa pitäisi tehdä vielä lähemmäs kymmenet sukat! No vähän jouduin karsimaan ja tein joulukuussa vain kuudet.. Jouluaattoaamuna vielä viimeisiä päättelin ja höyryttelin.. Tämä oli kylläkin edistystä kun joskus olen vielä joulupäivänä neulonut lahjasukkaa :D No kuitenkin kaikki ehti valmistua ennen pukin saapumista!  Mutta mitä sitä tuli lahjaksi väkerrettyä? Työkavereille ja poikani hoitajalle väkersin koruja teesihteihin.. Muutama korunen tuli muutenkin väkerrettyä..


Tämä jo alkuvuodesta valmistunut palmikkokauluri onkin jo esitelty täällä blogissakin.. Kauluri on tehty ihanasta Novitan Hile langasta ja se pääsi lämmittämään ystäväni kaulaa.. 


Tein myös isälleni hänen toiveestaan kaulurin.. Kauluri on neulottu ihan 7 veikasta.. Reunat vain olivat ihan mutkalla mutta eipä tuo näyttänyt vastaanottajaa harmittavan.. Kysyin kyllä että koitanko tehdä niille jotain mutta oli kuulemma hyvä noin joten annoin olla :D


Lähdin mukaan neulomaan Sweet things blogin adventtisukkia.. Joka adventti ilmestyi uusi pätkä ohjetta.. Sukkien alku oli niin ihana että toisena adventtina aloitin myös toiset adventtisukat ja nämä menivätkin lahjaksi äidilleni ja siskolleni.. Saa nähdä tekaisenko vielä itsellenikin kun tuli niin kauniit.. Ohjeen ensimmäiseen osaan pääsee tästä .


Ystävälleni neuloin Painajainen ennen joulua sukat.. Alkuperäinen suunnitelma oli neuloa kumpaankin Jack mutta äitini ehti ensin ja enhän minä voinut tehdä samanlaisia joten suunnitelmat meni ihan uusiksi ja toiseen varteen tupsahtikin Sally <3 


Nämä Ac/Dc sukat väkersin lämmittämään hevimiehen jalkoja.. Kaikki sukat on neulottu 7 veikasta.. 


Kun jouluruoka oli ahmittu oli minunkin aika heittäytyä pitkälleen sohvalle ihastelemaan joulukuusta ja sulattelemaan ruokaa.. No ainakin minuutiksi.. Poikani on samanlainen jouluhöperö kuin minäkin ja hän on odottanut joulua ja pukkia viime joulusta lähtien.. Voitte siis kuvitella millainen duracell ukkeli hän oli kun oli SE päivä.. Ja nyt taas odotellaan ;)

torstai 29. joulukuuta 2016

Lämmikettä pienokaisten talveen

Marraskuussa se vihdoin valmistui ja nyt sen teille esittelen.. Nimittäin neulesetti lämmittämään pientä miehenalkua talvipakkasilla.. Vaikka vielä nuita pakkasia ei kyllä pahemmin ole näkyny.. Keskustelimme elokuussa tuttavapariskunnan kanssa että neuloisin heidän pojalleen neulesetin tulevaksi talveksi johon sisältyisi paita, housut, sukat ja tumput.. Ainoa ohjeistus mitä sain tulevaan työhöni oli "täyttä villaa, harmaa ja paidan olalle napit".. Aha selvä! Koitin ehdotella vaikka ja mitä pientä erikoista ettei työ kävisi itselleni tylsäksi mutta sileää he halusivat ja sitä he saivat vaikka itselläni meinasi mielenkiinto ja usko loppua moneen kertaan.. Tarkempia mittojakin koitin kysellä mutta vastaus oli "no jos on liian iso niin menee sitten myöhemmin".. MIEHET!!!! :D Jännitin koko ajan mahtuuko neuleet edes vauvan päälle kun ne kasvaa niin kauheaa vauhtia!
 

Näihin neuleisiin en löytänyt yhtä ja oikeaa ohjetta vaan yhdistelin ja sovelsin netistä löytyneitä ohjeita siinä työn edetessä.. Lankana käytin Novitan harmaata Nordic woolia. Harmaata ja sileää.. Ei lisättävää ;D 


Sukat ja tumput olivat helppo nakki mutta sitten alkoi ongelmat! :D Olin jo tehnyt paitaan takakappaleen kun huomasin etten ole tyytyväinen työn jälkeen.. Käsialani oli ei ollu yhtä jämäkkää oikealla ja nurjalla joten päätin ottaa uusiksi ja neuloa paidan pyöröpuikoilla ja johan alkoi onnistua kun sain tehdä vain oikeaa! Hihojen kiinnittäminen oli myös eräänlainen projekti! Ensimmäisen hihan kiinnittämisessä meni, uskokaa tai älkää, 3 TUNTIA kun yhdistin ja purin, yhdistin ja purin.. Tämänkin jälkeen sauman jälki oli niin epätasaista että itku ei ollut kaukana! Marssin keittiön kaapille, nappasin sipsipussin ja söin sen yhdeltä istumalta.. Niin paljon ärsytti! Miten niin tunnesyöppö?! :D Housujen lahkeet neuloin suljettuna sukkapuikoilla.. Siinä vaiheessa kun ne piti yhdistää housuiksi meinasi taas usko loppua! Koitin vääntää ne samantien pyöröpuikoille mutta ko ei!!! Se ei vaan onnistunut joten housuissa oli siinä vaiheessa kiinni muistaakseni kuusi sukkapuikkoa ja niillä suihkin menemään kunnes sain vihdoin pyöröpuikon kulkemaan sujuvasti työssä.. Taas lenteli ärräpäät niin että oksat pois:D


Vaikka neuleet eivät ehkä edelleenkään, varsinkaan saumat, kestä kovin läheistä tutkailua niin ei ne niin toivottomat ollukaan miltä ensin näytti.. Ja neuleet olivat juuuuri sopivat! Huh! Muutenkin nämä vaikeudet unohtui kun kävin viemässä neuleet ihanalle pienelle pojalle. Vanhemmat olivat tyytyväisiä lopputulokseen ja kysyivätkin että olikohan nämä viimeiset paidat ja housut jotka tein.. "Ensi talveen on onneksi aikaa!" ;D Ja sitähän tämä väkertäjän elämä on.. Uuden oppimista ja itsensä voittamista :)



Kun olin saanut neulesetin selätettyä kysyi työkaverini haluanko lankaa koska hän ei ollut yrityksistä huolimatta saanut siitä mitään aikaan.. Kysyin sitten mitä hän oli siitä yrittänyt tehdä.. Vilttiä joulun aikaan syntyvälle vauvalle.. No koska minullahan ei ollut kuin ihan liian monet sukat neuloa ennen joulua, kysyin tekisinkö minä hänelle sen peiton :D11111 Lanka oli onneksi paksua novitan folk lankaa ja kun tein peiton koon 12 puikoilla helmineuleella, se syntyi aika nopeasti ja kivuttomasti.. Ainoa ongelma peittoa tehdessä oli että lankaa ei ollut tarpeeksi ja oikean väristä folkia ei meinannut löytyä mistään ja kun sitä vihdoin löysin, oli niissä huomattava sävyero mutta eipä se lopputuloksessa kuitenkaan häirinnyt :)  Vauveli syntyi joulun aikoihin ja äitinsä lähetti minulle jo kuvan jossa peitto lämmitti nukkuvaa pientä nyyttiä.. On aina kiva saada kuvia jossa neule on käytössä <3



perjantai 9. joulukuuta 2016

Sydämelliset Marras-sukat


Facebookin ihmeellisestä maailmasta bongasin lokakuun lopussa jälleen uuden sukkaprojektin vaikkei miun pitäny enää yhteenkään tämmöiseen hullutukseen lähteä mukaan ennen joulua!!!!! Miehellänikin aina naurattaa kun suustani singahtaa lause "miun ei kyllä enää pitäny mutta löysin aivan mahtavan neulehomman facesta/blogista..." Juuuu olen heikkopeikko! No asiaan..
Kyseessä oli siis Marrassukat jossa marraskuun aikana piti neuloa sukat joissa käytettiin vain ja ainoastaan mustaa, valkoista ja turkoosia. Sukissa piti myös näkyä tietty pintaneule jonka lätkäisin heti varteen, omavalintainen kirjoneulekuvio sekä sileää. Resorit, kantapäät ja kavennukset sai tehdä itse valitsemallaan tavalla. Kun olin saanut sukat valmiiksi niin hups en löytänyt enää koko sukkaryhmää vaikkei marraskuu ollut vielä edes ohi! Olin ihan vähän närkästynyt kun en päässyt esittelemään näitä ihanuuksia kanssaneulojille! :D

Samoihin aikoihin kun tämän pienen haasteen facebookista löysin, pudotti työkaverini pienen pommin että hän siirtyy kohti uusia haasteita joulukuun alussa ja koska olin ajatellut hänelle villasukat jouluksi niin näistä marrassukista tulikin sitten hänen joulu-/läksiäissukat.. <3 Sukkien kaikki langat ovat 7veljestä ja sukat on neulottu nelosen puikoilla. Sydänkuvion olin tallentanut itselleni jostain internetin ihmeellisestä maailmasta ja loput sävelsin itse. Laitoin kekeneräisestä työstä kuvan facebookiin ja kyselin että minkähänlaisen kärjen tekisin sukkiin ja jäin odottamaan haukkaako työkaverini syötin. Muiden vastaukset olivat selkeitä; kokonaan turkoosi tai vaihda ihan kärjessä valkoiseen tai mustaan, mutta jotta homma ei olisi käynyt liian helpoksi, juuri tämä työkaverini jonka mielipiteellä olisi oikeasti eniten väliä, päätti vastata että valkoista ja turkoosia sikinsokin.. Ööööö.. Aijaa.. Niin että miten? :D No tilanne vaati monenmonta ruutupaperia, kääntämistä ja vääntämistä mutta tällaiset niistä sitten tuli! Ja olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen niinkuin vastaanottajakin tuntui olevan. Ensimmäinen kommentti oli "Mää sain ne! Mulla ei oo koskaan ollu näin kauniita sukkia!" Viimeistään siinä vaiheessa tiesin että sukat meni ihan oikialle henkilölle <3




tiistai 6. joulukuuta 2016

Syyssukkaset, ensiaskel kohti kirjoneuletta

Voi apua! Kuinka siitä onkin vierähtänyt aikaa kun olen viimeksi malttanut laskea puikot käsistä ja päivittää blogia! No hengissä ollaan! Joulu painaa päälle kuin höyryveturi ja vielä on monta kudelmaa kesken jotka pitäisi saada valmiiksi.. Ehkä vähän puhalluttaa.. Ensimmäisen joululahjanhan tein jo tammikuussa ja ajattelin että kerrankin olen ajoissa.. No eihän se auta että yksi on valmis kun muut jää tehtäväksi marras-joulukuulle :D 

Esitelläänpäs kuitenkin välissä jotain jo pari kuukautta sitten valmistunutta, nimittäin taimitarhan syyssukat vaikka syksy onkin auttamattomasti ohi!  Näiden syyssukkien ohje löytyy mm täältä. Ohjehan on taitavan Niina Laitisen suunnittelema. Hän on kyllä ihan velho! Ohjeet on kirjoitettu niin selkeästi että jopa minä olen aina onnistunut hänen ohjeillaan.. Ensin hieman ehkä jännitti kun nämä syyssukat olivat ensimmäiset kirjoneulesukkani ikinä! Möngin lankavarastossani etsien niitä "täydellisiä" lankoja syyssukkiin.. Koska sukat tuli itselleni, oli pääväri tietenkin niinkin hilpeä kuin musta ;) Toinen lanka aiheuttikin enemmän päänvaivaa ja päädyin purkamaan melkein valmiin sukkaparin joka oli tehty ihanasta novitan raitalangasta.. Vähän riipaisi mutta kun se nyt sattui olemaan juuri se lanka! Lisäksi päädyin tekemään pöllökuvion valkoisella ja sukat nähneet luulivatkin niitä pääkalloiksi! :D Sukkiin kului lankaa kokonaisuudessaan 220g. 



Ohje oli selkeä joten sukan neulominen oli yllättävän helppoa. Tämä oli myös ensimmäinen tekeleeni jossa ohje paljastui pätkissä ja se olikin mahtavaa! Kun päivän pätkä oli tehty niin voi vain jännityksellä odottaa seuraavaa aamua puikot valmiina sauhuamaan.. Vaikeinta ekakertalaisena oli lankojen kuljettelut ja kieputelut ja solmujen aukomiset :D (Ehkä joulun jälkeen perehdyn paremmin lankadominansseihin sun muihin hienoihin kirjoneuleen kiemuroihin.. Ennen joulua en tosiaankaan ehdi kuin suihkia menemään ) Lopputulokseen olin todella tyytyväinen.. Sukat on niin miun näköiset että.. Vielä kun raskis niitä käyttää ;) Kirjoneulesukkaset vei minut ihan mennessään ja niitä olenkin sitten vääntänyt ihan urakalla näiden valmistumisen jälkeen. Tulette siis näkemään jatkossa kirjoneulesukkia toisensa perään :D

Tämä yhdessä neulominen oli niin hurjan hauskaa hommaa että minulla on tällä hetkellä puikoilla Laitisen joulukalenterisukat sekä kahdet Sweet things blogin adventtisukat . Joulukalenterisukkiin tulee uusi pätkä ohjetta päivittäin jouluun asti ja adventtisukkiin uusi ohjeenpätkä tulee joka adventtisunnuntai. Aivan ihania sukkia tupsahtelee siis kuin sieniä sateella! <3








sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lankalaihistelun ja KyJyn tunnelmia

Lankalaihis on edennyt tähän mennessä mallikkaasti. 3/4 takana ja kahden kilon tavoite on saavutettu!! ..ainakin hetkellisesti. Kauhistuttaa jo valmiiksi edessä oleva repsahdus! Äitini oli siivonnut lankavarastoaan ja sieltä tupsahti pussillinen lankoja miun varastojen täytteeksi. Vielä en ole uskaltanut niitä punnita. :D Olen myös "joutunut" ostamaan lankaa (todella ikävää hommaa!! ;D ) kun itseltäni ei löytynyt oikeaa väriä tilaussukkiin! No nepä näkyy lokakuun laihiksen yhteenvedossa ja voisin veikata että samalla vilahdetaan aikasta säpäkästi takaisin kylmän puolelle! 
Syyskuussa istuin kaiken vapaa-ajan puikot kädessä joten hieman hämmästyin kun syyskuun kulutus oli vähän päälle 100g!!! No tämähän johtuu siitä että en yleensä punnitse kuun lopussa keskeneräisiä töitä ja niitähän kyjyn ohessa on tupsahdellut kuin sieniä sateella! Kylläpä nekin vuoden loppuun mennessä toivottavasti näkyy laihiksessa :) 

No sitten se KyJy tilanne joka näyttääki aika pahalta! :D Lähdetään siitä että alkuraportti on edelleen lähettämättä ja työt jotka aloitin ensimmäisenä uhkaa jäädä valmistumatta ku koko ajan pukkaa uutta työtä. Ehkä olisin voinu heti alusta ajatella että oisin ottanu tähän haasteeseen enemmän joululahjoiksi sopivia töitä. Vaikka monta työtä on jo valmistunutkin niin vähän tappiomielialalla mennään tämä loppuun ja katotaan kuin käy.. Ehkäpä olen seuraavalla kerralla viisaampi :D JyJyyn on ilmoittauduttu jo hyvissä ajoin ;D

Kuis muilla etenee laihistelut ja KyJyilyt? :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

KyJy 4/20 Auringonkukkasia ja kiirusta pukkaa

Kauhia ko tämä aika rientää! Lomalta töihin palattuani (niin elokuun alussa!!) tuntuu että on ollut niin paljon tekemistä ettei vuorokaudessa riitä tunnit, varsinkaan jos haluaa välillä nukkuakin :D Tottakai päiväkoteihin palattuamme sairastuimme samantien  ja useampi ilta on vietetty työhommissa. Juuri ennen loman loppumista menin lupaamaan  tutulleni että neuloisin hänen vauvalleen villaista talven pakkasiin kun nehän tulee niin nopeasti ja helposti valmiiksi kun ovat niin pieniäkin.. No ei tule voin kertoa! :D Kuinka monesti olenkaan puikot käsissä kironnu itteni ko en vaan osaa sanoa "anteeksi mutta minulla ei tällä hetkellä yksinkertaisesti riitä aika" tai "en kyllä osaa tehdä.. Osaisikohan joku muu?". Minä Laura-työkin!  se vaan "JOOOOOOOO TOTTAKAI MINÄ TEEN" Näitähän siis neulotaan yöaikaan kun muuten ei kykene.. Valivali! Ittepä oon kiireeni aiheuttanu! :D  Kiireisenä minut ovat pitäneet myös Taimitarhan syyssukat.. Ei! Ne eivät ole lähelläkään valmista vaikka tänään pitäisi olla! Mutta jottei ihan synkistelyksi menisi niin lankalaihiksen tavoite on SAAVUTETTU!!!! Ainakin hetkellisesti kunnes eksyn lankahyllylle enkä voi hillitä itseäni! :D


Auringonkukka lasinaluset
Novita Miami musta ja keltainen
Koukku 2,5
7g/kpl x 8 = 56g

Ainiin ja pitihän minun esitellä jo pari kuukautta valmiina ollut KyJy-työkin! Sain eräältä tutulta kesällä läjäpäin ihania helmiä ja halusin tehdä jotain hänelle kiitokseksi. Kyseinen henkilö tykkää keltaisesta ja koitin pähkäillä mitä ihmettä hänelle tekisin. Yhtäkkiä muistin että hänen facebook profiilissaan olen nähnyt useampaan otteeseen auringonkukkia ja siitä se ajatus sitten lähti! Auringonkukkaiset lasinaluset! Näitä piti tietenkin vääntää se 8 kappaletta että KyJyyn vaadittava 50g maaginen raja ylittyi ;D Ohjetta näihin en, ainakaan vielä, ole ehtinyt kirjoitella mutta ehkäpä joku kaunis päivä.





maanantai 15. elokuuta 2016

KyJy 3/20 Midsummer socks

Midsummer socks

Ohje Midsummer socks
Novita Nalle
Puikot 3
Langan menekki 64g

Niina Laitisen ohjeet ovat aina olleet mielestäni todella kauniita ja selkeästi kirjoitettuja! Niillä ei vain voi epäonnistua! Ensimmäiset palmikkosukkani tein juuri hänen November socks ohjeellaan ja vaikka ensin ajattelin että saa nähä miten käy niin en joutunut purkamaan ensimmäistäkään silmukkaa! 

No mutta tämänkertaisiin sukkasiin eli midsummer socks joiden ohje ilmestyi ennen juhannusta. Näiden sukkien mallikerta oli helppo muistaa (mitä nyt välillä touhussa unohdin langankiertoja sieltä täältä ja jouduin hieman purkamaan :D ). Huolimattomuusvirheitä alkoi tupsahdella kuin sieniä sateella siinä vaiheessa kun kuulin että kummitätini jolle olin tekemässä sukkia lahjaksi, oli tulossa seuraavana päivänä käymään ja vasta toinen sukka oli valmis.. No loppu hyvin, kaikki hyvin! Sain sukat valmiiksi paria tuntia ennen kuin kummitätini saapui! :D
Lankaa ohjeen mukaan piti kulua 53g. Minulla sitä kului 64g koska olin tehnyt epähuomiossa pidemmän varren.. 
 
Pitsisukat eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Eikä ne ole sitä vieläkään vaikka lopputulokseen olenkin tyytyväinen. Sukista tuli todella kauniit ja ne olivat sopivasti pitsiset jopa minun mielestäni joka tykkää villasukista joista ei näy koivet läpi! :D Siskoni sanoikin nämä nähtyään että hän haluaa samanlaiset mutta ihan heti en taida alkaa tähän uudestaan.. Tai mistä sen tietää.. Olen ennenkin sanonut samoin ja hups ko aika äkkiä olen sanomani unohtanu! :D Itseasiassa juuri vielä tätä postausta kirjoittaessa huomaan miettiväni että minulla kyllä olisi lankavarastossani siskolleni juuri soppelin värinen kerä nallea :D



lauantai 16. heinäkuuta 2016

KyJy 1/20 vauvan villasukat ja tumput (ohjeistus)




Vauvalle sukat ja tumput.. Vanhemmille sisua ;D
Sain kutsun kyläilemään ystäväni luo joka on saanut vauvan sitten viime näkemän ja enhän minä voinut tupsahtaa kylään ilman jotain pientä viemistä! Niinpä kaivoin lankavarastostani esiin koon 3 puikot ja ihanan lilan nalle langan josta päätin väkertää pienokaiselle villasukat ja tumput. Olin joskus ottanut ylös junasukkien ohjeen mistä lie.. Niitähän on netti ja blogit pullollaan :D Aikaa oli kuitenkin niin vähän että päätin vähän oikoa mutkia ja tekaista ne lyhyempivartisina ja niistä tulikin iiiiiihanat! Vähän jännitti riittääkö langankulutus KyJy työksi jossa lankaa tulee kulua 50g ja ilokseni nämä kuluttivat lankavarastoani 58g! Jeeeee!! :D

En ollut ennen tehnyt kyseisellä ohjeella mutta malli oli todella yksinkertainen eikä neuloessa tarvinut pahemmin mietiskellä mitä seuraavaksi pitikään tehdä. Se oli kyllä hyvä koska neuloin näitä lähinnä yöaikaan kun olin saanut oman poikani unille eikä haastavammasta ohjeesta olisi tullut siihen aikaan mitään! Toisaalta taas viimeisen sukan kohdalla olin jo aika tylsistynyt.. :D


Tässäpä siis sovellettu ohjeistus miten itse tein tumput ja sukat


Tumput:

Luo 32 silmukkaa ja jaa ne tasan neljälle puikolle eli 8s/puikko. Neulo suljettuna neuleena vuorotellen 4 krs nurin ja 4 krs oikein. Itse tein yhteensä 3 nurjaa ja 2 oikeaa raitaa. Raitojen jälkeen neulo 6 krs 1 o 1 n joustinneuletta. Jatka neuloen 18 krs sileää joiden jälkeen tee kärkikavennukset neulomalla 1. krs toistaen 2 o ja 2 oikein yhteen. Neulo seuraavat 2 krs oikein jäljellä olevilla 24 silmukalla. Seuraava krs toistaen 1 o ja 2 o yhteen. Jäljelle jääneillä 16 silmukalla neulotaan seuraava krs oikein. Lopuksi neulotaan vielä krs toistaen 2 o yhteen ja päätellään jäljelle jääneet 8 silmukkaa vetämällä lanka niiden läpi.

 Sukat:

Luo 40 silmukkaa ja jaa ne tasaisesti neljälle puikolle. Aloita  samat vuorottelevat 4 krs nurin ja 4 krs oikein kuin tumpuissa. Sukkiinkin tein yhteensä 3 n ja 2 o raitaa. Raitojen jälkeen neulo 2 o 2 n joustinta 10krs. Neulo kantalappu sileänä neuleena yhteensä 12krs 1 ja 4 puikoilla. 
Aloita kantapohjan kavennukset jatkaen sileää neuletta. Neulo oikean puolen kerrosta kunnes jäljellä on 8 silmukkaa ja tee ylivetokavennus. Käännä työ ja nosta ensimmäinen silmukka neulomatta. Neulo 4 nurin ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ, nosta ensimmäinen s neulomatta ja neulo o kunnes jäljellä 7 s, tee ylivetokavennus. Jatka samoin siten että sivusilmukat vähenevät ja keskiryhmän silmukoita on koko ajan 6. Kun sivusilmukat loppuvat jaa kantalapun silmukat tasan kahdelle puikolle.
Poimi kantalapun reunoista 7 silmukkaa. Jalkaterän ensimmäiset 4 krs neulotaan 1. ja 4. puikon silmukat oikein,  2. ja 3. puikon silmukat nurin. Seuraavat 4 krs kaikki silmukat oikein. Toista näitä kunnes terä on toivotun mittainen ja viimeksi on neulottu 4 krs yläpuolen silmukat nurin. Itse tein jälleen 3 n ja 2 o raitaa. Tämän jälkeen tee sukan kärkeen nauhakavennus eli 1. ja 3. puikon lopussa kolmanneksi ja toiseksi viimeiset silmukat oikein yhteen, 2. ja 4. puikon alussa toinen ja kolmas silmukka ylivetäen yhteen. Kun jäljellä on 4 silmukkaa katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päättele. 



lauantai 9. heinäkuuta 2016

Puoli vuotta laihistelua.. Miten kävi?

Sinne vilahti ensimmäinen puolikas lankalaihistelusta! Alussa tuntui että olen aivan koukussa tähän laihisteluun ja että koko ajan pitää saada jotain aikaan.. No kesäkuun 23gramman langankulutus ei kyllä päätä pääse huimaamaan.. Toki puikoille olen saanut aloiteltua useamman työn KyJyyn joita en ole punninnut kesäkuuhun mutta punnitaan sitten kun etenevät silmukanluomisia pidemmälle :D Joka kesä iskee käsittämätön laiskuus käsitöiden osalta. Aloittaminen kyllä onnistuu oikeinkin säpäkästi mutta siihenpä se jääkin. Asiaan saattaa vaikuttaa sekin että keväisin meillä on töissä aika säpäkkää menoa niin ei sitä pahemmin ole jaksanut enää puikkoihin illalla tarttua! No nyt olen kuitenkin lomalla ja aikaa on aivan erilailla! Nyt on ollut niin sateistakin että eipä tuota paljoa muutakaan tekemistä ole ollut :D Pienelle lomareissulle kotopuoleen lähtee tietenkin jäätävä määrä keskeneräisiä töitä. Saa nähdä mahtuuko muuta edes mukaan vai pitääkö ukko ja poika jättää pois matkasta ;D

Olen myös tehnyt kotonani suursiivousta ja on käsittämätöntä miten erinäisiä lankakeriä voikaan olla piilotettuna ihan ihme paikkoihin ympäri kämppää!! Onneksi nämä eivät lihota kun ei ole ostettu laihiksen aikana.. Lasketaan ne sitten mukaan seuraavaan laihikseen!

Tällä hetkellä tilanne näyttää kuitenkin kaikenkaikkiaan oikein hyvältä. Tavoitteeni oli laihistella se 2kg ja kesäkuun loppuun mennessä oli kulutettu jo 1349g  lankavarastoja! Jos KyJystä  ja suunnittelemistani töistä suunnilleenkaan selviän niin kyllä minun pitäisi aika kepoisesti päästä tavoitteeseeni.. Ja tietenkin jos onnistun pitämään lankojen shoppailut kurissa! Vaan sepä jää nähtäväksi ;D 

Mitenkäs muilla laihistelut etenee?

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Toisen roska, toisen aarre

Olen aina ollut yhenlainen kirpparipörriäinen! Minusta on ihanaa kuinka jollekin tarpeeton "roska" voikaan tuoda toiselle vielä iloa! Facebookissa on olemassa aivan mahtava ryhmä Oululaisille, roskalava! Siellä annetaan kaikkea itselle tarpeetonta ilmaiseksi eteenpäin ja pari iltaa sitten satuin kyllä oikeaan paikkaan oikeaan 
aikaan! Näin siellä nimittäin ilmoituksen jossa joku luovutti uusiokäyttöön ikuisuusprojektinsa kuteista ja salamaakin nopeammin pinkaisin ulos ovesta ja huristelin tukka putkella hakemaan ne uuteen kotiin! Nainen oli alkanut tekemään kuteista useampia mattoja mutta ne olivat tosiaan jääneet kesken mutta "ei viitsinyt kuitenkaan heittää vielä roskiin". No se olisikin ollut ihan hullua! :D Sanoin naiselle että minullakin on miljoonia ikuisuusprojekteja mutta ei vielä kuteista :D Tuntui melkein rikolliselta purkaa toisen vaivalla väkertämät virkkuut! Kuitenkin purin ne ja sain niistä omiin tuleviin ikuisuusprojekteihini 5825g kudetta! Päässä viuhuu jo useampi idea mihin voisin näitä kuteita käyttää.. Saa nähdä mitkä pääsee toteutukseen asti ;D



Viime yönä Pyörähti käyntiin vihdoin odotettu KyJy! Heti puolilta öin nappasin palleron valkoista kudetta ja varastoistani löytynyttä mustaa FlipFloppia. Jotenkin vierastan pelkkää valkoista mutta ripauksella mustaa, alkoi neulos näyttämään enemmän minun tyyliseltä. Se, mitä tästä nyt sitten oikein tulee, on vielä hieman auki, mutta alkuperäinen ajatus olisi saada tästä valmiiksi jonkinlainen laukkunen.. Jää nähtäväksi tuleeko siitä sellainen vai jotain ihan muuta :D 
 

Näin lopuksi haluan toivottaa kaikille ihanaa ja aurinkoista Juhannusta! Pitäkää huolta itsestänne ja rakkaistanne <3



tiistai 21. kesäkuuta 2016

KyJy2016

Nonni.. Nyt tuli varmaan haukattua taas aivan liian ison palanen! :D Aion nimittäin ensimmäistä kertaa ottaa osaa löysäpipoisten KyJyyn facebookissa! No mikä ihme se KyJy sitten oikein on?!? Lyhyesti kerrottuna juhannuksen ja joulun välissä pitäisi saada valmiiksi 20 käsityötä joihin kuhunkin on käytetty vähintään 50g lankaa. Kuulostaa helpolta, eikö? Niin mieki ensin ajattelin mutta ohan se aika hurja määrä töitä varsinkin ku aikaa tuntuu muutenkin olevan hyvin rajallisesti. Nooh välillä on hyvä haastaa itsensä! Ajattelin yhdistää KyJyyn muitakin haasteita joihin olen osallistunut tällä hetkellä kuten en ole ikinä... ja käsityökirjahaaste. Tottakai, lankalaihiksen ollessa päällä, aion myös yrittää selvitä haasteessa mahdollisimman pitkälle langoilla joita varastoistani löytyy jo valmiiksi. Saapa nähdä kuinka käy :D


Tällä kattauksella lähdin pari iltaa sitten tuumailemaan listaa tulevista töistä. Huomatkaa äitini minulle synttärilahjaksi väkertämä viinilasinroikotin :D Näin alustavasti listaltani löytyy villasukkia, huiveja, säärystimiä, lapasia, kaulureita ja vihdoin se slipoveri jonka olen luvannut jo kauan tehdä isälleni. Saa nähdä kuinka lista vielä elää ennen syyskuun loppua ennen kuin listan pitäisi olla lopullinen ja kaikki työt aloitettuna.
   
KyJyni etenemistä voi seurata facebookissa jonne puuhastelut päivittyvät tiuhempaan tahtiin sekä tietenkin täällä blogissa jonne ilmestyvät valmiiksi saadut työt.. Itse en jotenkin osaa satuilla keskeneräisistä täällä blogin puolella :) Puikot alkaa olla teroitettu ja langat valmiina ja mie kans! Kohta lähtee! 

Onkohan täällä muita KyJyyn osallistujia liikkeellä? Viime hetken vinkkejä otetaan vastaan ;D


Leppoisaa Juhannusta kaikille ja muistakaa pelastusliivit!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kukkasin tuunattu pipo


Kerroin edellisessä postauksessa että työkaverini pyysi minua virkkaamaan jonkinlaisen kukan mustaan pipoonsa. Sain aikalailla vapaat kädet kukan toteuttamiseen ja suuntasin googlen kuvahakuun josta löysinkin ohjeen tähän ihanaan virkattuun kukkaseen. Ohjetta pääset kurkkaamaan täältä. Itse tein kukan Novitan bambulangasta nelosen koukulla. Kukan halkaisijaksi tulikin n. 9cm. Lankaa yhteen kukkaseen kului 6g eli lankalaihistani tämä ei kovinkaan paljoa edistänyt mutta jokainen grammahan on etiäpäin! ;D  

 

 Kukka oli todella helppo tehdä ja valmistui myös nopeasti.. Olen enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja joudun ehkä tuunaamaan omiakin pipojani tällaisilla kukkasilla koska kukasta tuli todella kaunis! Ja mikä parasta, myös työkaverini näytti olevan tyytyväinen piponsa uuteen ulkonäköön <3


Hauska yhteensattuma että tänään käsityöblogeja selaillessani törmäsin Koukuissa -blogiin. Blogissa on käynnissä arvonta jossa vilahtaa samantyylisiä kukkasia lasinalusina.. Osallistua arvontaan voi 15.6 asti joten ei muuta kuin kurkkailemaan ja osallistumaan arvontaan mars! 

Muistakaahan että Väkertäjää voi nyt seurata myös facebookissa!


perjantai 10. kesäkuuta 2016

Aurinkoa odotellessa

Olin jo ajatellut että tässä kuussa jätän silmukan ytimestä haasteen, jossa oli tällä kertaa aiheena aurinko, väliin mutta toisin kävi ja ihan vahingossa.. Hups :D Työkaverini nimittäin nakkasi ilmoille ajatuksen että virkkaisin kukan hänen pipoonsa ja puuvillalankoja kaivellessani tuli vastaan keltainen lanka. Toinen ystäväni taas mietiskeli että hän haluaisi kokeilla korujen väkertämistä ja lupasin kaivella koruosani läpi jos löytäisin jotain minulle tarpeetonta jotka voisin luovuttaa eteenpäin. No siitäpä se ajatus sitten lähti! Päädyin väkertämään virkatun aurinkokorun! Lanka oli siis puuvilla lankaa jolla virkkasin kaksinkertaisella ensin rinkulan ympäri 2,5 koukulla kiinteitä silmukoita. Aurinkoon tein nirkkolaidan yksinkertaisella langalla. Sittenpä vain lisäilin koruosat ja TADAA! En ole koskaan ollut keltaisen ystävä mutta tähän koruun olen enemmän kuin tyytyväinen! <3
Siitä olikin vierähtänyt aikaa kun olin edellisen kerran ihan virkannut korusia. Jospa tuota lomalla taas innostuisi kun on aikaakin ihan eri tavalla! Viikko vielä painetaan hiki hatussa jonka jälkeen pääsen viikon harjoituslomalle ihmettelemään miten sitä lomaa oikein vietetään. Senpä jälkeen neljä päivää töissä meneekin vaikka päällään seisten kun päälle kuukauden loma häämöttää! 

Väkertäjä koukussa blogia voit seurata myös facebookissa ja sivuille pääset suoraan TÄSTÄ