perjantai 27. tammikuuta 2017

Suomi-sukat väkertäjän tapaan ohjeistuksen kera

Rakas Suomemme viettää tänä vuonna juhlavuotta.. Hyvä Suomi! <3

 Työkaverini huutelikin facebookissa kuka neuloisi Suomi aiheiset villasukat hänen tammikuussa vierailulle saapuvalle brittiystävälle.. No minähän sitten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tietämättä sen enempää.. Tai no aloittaessa tiesin sen että sukat tulevat miehelle, jalan koko on 42 ja aiheena tosiaan Suomi! Siitä sitten lähdettiin suunnittelemaan.. Hän ehdotti että sukissa voisi olla Suomen lippua tms. Suomen lippu on kyllä olemassa kaunis mutta kun sain vapaat kädet suunnitteluun niin halusin tehdä jotain vähän haastavampaa.. Saattoi minulla olla oma lehmäkin vähän kallellaan ojanreunalla :D Ennen joulua alkoi facebookin voihan villasukka ryhmään tulvia kuvia ihanista sukista joissa oli kauniita maisemakuvia lumisista kuusista ja ne olivat päätyneet to do -listalleni.. No miksipä en kokeilisi niitä juuri näihin sukkiin.. Halusin myös neuloa sukkiin tekstin Finland mutta juuri oikeanlaisten kirjainten löytäminen osoitauttuikin yllättävän hankalaksi.. Suurin osa silmääni miellyttäneistä kirjaimista oli liian isoja eivätkä olisi mahtuneet sukan varteen.. Mielessäni nimittäin oli kaunokirjaimet koska revontulet! Ei ne nyt lopulta näyttäneetkään revontulilta kun päädyin tekemään nekin ihan valkoisella mutta hyvältä ne näyttivät näinkin :D Pinterestissä tuli muutama ilta seikkailtua suunnitteluvaiheessa
 

Sukkien ohjeesta on tullut jonkin verran kyselyitä ja tässä se nyt tulee!! Toivottavasti saatte ohjeistuksesta jotain tolkkua ;D Olkaapa hyvät!


Suomi-Sukat

Lankana näissä sukissa on käytetty Novitan 7 veljestä ja sitä kului 155g. 

Luodaan 63 silmukkaa 3,5 puikoilla. Resoriksi valikoitui tällä kertaa kierrejoustin joka on jaollinen kolmella. Kierrejoustin  tehdään toistaen kahta kerrosta. 
1.krs: neulotaan 1 s nurin, 2 s oikein. Toistetaan krs loppuun. 
2.krs: 1 s nurin, nostetaan 1 s neulomatta. Neulo seuraava s oikein ensin etureunasta, sitten takareunasta ja vedä nostettu silmukka niiden yli. 
Toista näitä kahta krs kunnes resori sopivan mittainen. Viimeksi tein vielä  yhden 1. kerroksen.

Resorin jälkeen vqihdoin puikot nelosiin ja neuloin pari krs sileää jonka jälkeen aloitin kuvion jonka kaavio alla. Kuvio aloitetaan siis neulomaan oikeasta alareunasta! 


Kun olin neulonut kuvion, tajuntaani iski että puikoilla on tuhottomasti silmukoita siihen nähden että loppusukka pitäisi tehdä 52 silmukalla.. No siitä sitte kätevästi vähensin heti kuvion jälkeen viisi silmukkaa tasaisin välein,seuraavat kaksi krs tein sileää ja seuraavalla kavensin taas 4 silmukkaa.. Puikoilla oli nyt 54 silmukkaa joilla tein pienen pätkän kierrejoustinta. Joustinneuleen jälkeen kavensin vielä 2 silmukkaa ja puikoilla oli 52 silmukkaa niinkuin pitikin..( Joku fiksumpi varmaan tajuaa kaventaa nämä 11 silmukkaa tasaisemmin ;D )

Sukka tehdään loppuun perussukan ohjeen mukaan..
Kantalapun neuloin vahvennettuna 26 silmukalla eli neuloin I puikon silmukat IV puikolle. 1.krs (työn nurja puoli): *nosta 1s neulomatta siten että lanka jää työn nurjalle puolelle, neulo 1 s nurin* Toista *-* krs loppuun ja käännä työ. 2. krs (työn oikea puoli): nosta 1 s neulomatta ja neulo loput oikein. Kerroksia 1-2 toistetaan yhteensä 13 kertaa (=26krs). Kun viimeksi on neulottu nurjan puolen kerros, aloitetaan kantapohjan kavennukset. Jatketaan samaa vahvennettua neuletta. Neulo kantatilkun oikean puolen kerrosta kunnes jäljellä 9 s ja tee ylivetokavennus, käännä työ. Neulo nurjan puolen kerrosta 9 s ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1.s neulomatta ja neulo oikein kunnes jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen siten että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmässä on 10 silmukkaa. Kun sivusilmukat loppuvat jaa kantalapun jäljelle jääneet 10 silmukkaa kahdelle puikolle (5,5). Poimi vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 13s + 1s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut silmukat kiertäen oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. II ja III puikot neulotaan oikein. Tämän jälkeen poimitaan kantalapun oikeastakin reunasta 13 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä ja neulo kiertäen oikein ja kantalapun loput 5 s samalle puikolle oikein.

Puikoilla on nyt yhteensä 64 s ja niillä jatketaan sileää. Aloitetaan kiilakavennukset eli I puikon lopussa neulotaan 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon alussa tehdään ylivetokavennus. Itse tein kiilakavennukset joka 2. krs. Kavennukset lopetetaan kun jokaisella puikolla on jäljellä 13 s.

Jatketaan sileää neuletta kunnes pituutta on sopivasti eli pikkuvarvas peittyy.

Sukan kärkeen tein nauhakavennukset. I ja III puikon lopussa neulotaan 2 s oikein yhteen, 1 s oikein. II ja IV puikon alussa 1 s oikein ja ylivetokavennus. Kavennukset tehdään joka 2. krs kunnes joka puikolla on jäljellä 7 silmukkaa. Tästä eteenpäin kavennukset tehdään joka kerroksella. Kun jäljellä on yhteensä 8 s katkaistaan lanka, vedetään se silmukoiden läpi ja päätellään.. Tämän jälkeen voi ihastella lopputulosta.. Minulla se näyttää tältä..
 

Olen etsinyt kauan hyvää ohjelmaa jolla tehdä kaavioita ja puhelimeen löysin sovelluksen nimeltä stitches ja sillä siis nyt tein tämänkertaisen kaavion.. Milläpä ohjelmalla te muut olette neulekaavioita ja ohjeita tehneet? 





2 kommenttia: